Toiminta-alue
Sauvon Vesihuolto Oy:n vesihuoltolaitoksen toiminta-alue sisältää vesijohto- ja viemäriverkostot sekä suunnitellut, uudet toiminta-alueet. Toiminta-alueen määrittäminen perustuu vesihuoltolain (119/2001) toisen luvun määräyksiin toiminta-alueista.
Toiminta-alue-ehdotus on laadittu Sauvon kunnan ja Sauvon Vesihuolto Oy:n yhteistyönä.
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi (681/2014, 7§). Vesihuoltolaitos huolehtii toiminta-alueellaan vesihuollosta (119/2001, 9§).
Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että:
- vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja
- vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi.
Toiminta-alue, sillä sijaitsevat taajamat sekä vesihuoltoverkoston piiriin saatettavat alueet esitetään kartalla, joka on yleisesti saatavilla tietoverkossa. Toiminta-alueen hyväksymisestä on tiedotettava riittävässä laajuudessa. (681/2014, 8§)
Liittämisvelvollisuus
Vesihuoltolain 10 §:n (681/2014) mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen verkostoon.
Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei kuitenkaan tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon, jos:
- kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä; ja
- kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi terveydensuojelulaissa säädetyt laatuvaatimukset täyttävää talousvettä.
Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, jos:
- kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä ja jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädetään; tai
- kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään.
Poikkeaminen liittämisvelvollisuudesta
Lisäksi vesihuoltolain 11 §:n (681/2014) mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen kiinteistön liittämisvelvollisuudesta, jos seuraavat kolme kohtaa täyttyvät.
- Liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi ottaen huomioon:
a. kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset
b. liittämisestä aiheutuvat kustannukset
c. vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve
d. muu vastaava erityinen syy - Vapauttaminen ei saa vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella
- Edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä.
Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. Ennen 11 §:n mukaista vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto. (681/2014, 11§)
Vesihuoltolaitos taas saa kieltäytyä toiminta-alueellaan liittämästä kiinteistöä verkostoon, jos sen vedenkulutus tai jäteveden laatu tai määrä vaikeuttaisi laitoksen toimintaa tai laitoksen edellytyksiä huolehtia tyydyttävästi muiden kiinteistöjen vesihuollosta (681/2014, 10 §).
Toiminta-alueen määrittely ei estä liittymästä Sauvon Vesihuolto Oy:n verkostoon toiminta-alueen ulkopuolella, mutta se ei velvoita Sauvon Vesihuolto Oy:tä tarjoamaan palveluita toiminta-alueen ulkopuolella.
Vesihuollon kehittämissuunnitelma
Sauvon kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman tavoitteena on selvittää kunnan vesihuollon nykytila, kehittämistarpeet ja esittää kehittämisratkaisut. Suunnitelmassa otetaan huomioon vesihuolto kunnan vesihuoltolaitoksen alueella ja sen ulkopuolella. Suunnitelman ennusteet ovat vuoden 2035 mukaiset ja kehittämistoimenpiteet on laadittu vuoteen 2030 asti. Kehittämissuunnitelmaa tulisi päivittää neljän vuoden välein tai tarvittaessa.
Kehittämissuunnitelman laatiminen perustuu vesihuoltolakiin. Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti vesihuoltolain tavoitteiden toteuttamiseksi sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun.