Toimitusehtojen muutokset
Toimitusehdot muuttuvat 1.3.2022 alkaen. Yleisten toimitusehtojen muutokset on tehty vastaamaan vesihuoltolain ja kuluttajansuojalain vaatimuksia. Ne korvaavat aiemmat vuonna 2001 päivitetyt ehdot ja ovat voimassa toistaiseksi. Lisäksi yleisiin toimitusehtoihin on tehty kieliasua koskevia muutoksia. Toimitusehdoista on poistettu hulevesiä koskevat asiat niiltä osin kuin Sauvon kunta vastaa hulevesien hoitamisesta tai ne eivät koske Sauvon Vesihuolto Oy:tä tai tämän asiakkaita.
Toimitusehtojen muutos ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. Uudet toimitusehdot ovat asiakaskirjeen liitteenä sekä nähtävissä www.sauvonvesihuolto.fi -sivustolla.
Vesihuoltomaksujen korotukset
Sauvon Vesihuolto Oy korottaa hintoja 1.1.2022 alkaen. Korotus tehdään tällä hetkellä voimassa olevien yleisten toimitusehtojen kohdan 4.2 nojalla, koska laitoksen käyttö- ja investointikustannuksia ei saada katettua ja Sauvon Vesihuolto Oy:n toiminta on tappiollista. Tappio oli viime tilikaudelta 112.000 euroa. Vesihuoltolain 18 § edellyttää, että maksujen tulee olla sellaiset, että ne pitkällä aikavälillä kattavat vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset. Huolimatta tulevista korotuksista, Sauvon Vesihuolto Oy:n toiminnan ennustetaan olevan tappiollista useita vuosia tästä eteenpäin.
Talousveden hintaa korotetaan 0,5 €/m3 ja jäteveden hintaa 0,65 €/m3. Perusmaksuja korotetaan 20 euroa omakoti- ja paritalojen sekä vapaa-ajan asuntojen osalta. Muiden liittyjien osalta korotus on 30 euroa. Uusi hinnasto on nähtävissä myös www.sauvonvesihuolto.fi/liittyminen-maksut-ja-toimitusehdot/ -sivulla.
Korotusten taustalla mittavat korjausinvestoinnit viemäriverkostoon ja jätevedenpuhdistamoon
Investointien tarve on seuraavan viiden vuoden aikana 1,8 miljoonaa euroa. Sauvon Vesihuolto Oy toteuttaa mittavat investoinnit jätevedenpuhdistamon saneeraukseen vastatakseen uudistuneisiin lupaehtoihin. Muihin rahoitettaviin investointeihin kuuluvat jo toteutetut käänteisosmoosilaitteen asennus vedenottamolle, jätevedenpuhdistamon tulopumppaamon uusinta sekä Isopellon-Vähäpellontien viemärisaneeraus.
Sauvon Vesihuolto Oy:n hallitus on hyväksynyt toimitusehdot ja hinnaston kokouksessaan 27.10.2021. Sauvon Vesihuolto Oy jatkaa tulevina vuosina hinnoittelu-uudistuksia vesihuoltolain mukaisesti siten, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa välttämättömät vesihuoltolaitoksen investoinnit turvallisen ja toimintavarman vesihuoltopalvelun turvaamiseksi. Sauvon Vesihuolto Oy alkaa laskuttaa vesihuoltomaksuja, vasta kun hyvitykset johtuen edellisen hinnankorotuksen virheellisestä menettelystä on kokonaisuudessaan hyvitetty asiakkaille.
Lisätietoja antaa: Taisto Nuutinen, Sauvon Vesihuolto Oy, puh. 050 547 1234
Sauvon Vesihuolto Oy on 100 prosenttisesti kunnan omistama yhtiö. Vesihuoltolaitos vastaa talousveden toimittamisesta kiinteistöille, vesijohto- ja viemäriverkostojen rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä jätevesien johtamisesta ja käsittelystä.