Vesi- ja jäteveden laskutus perustuu kiinteistökohtaisella vesimittarilla mitattuun vedenkulutukseen.
Arviolaskutus
Kulutusarvio määräytyy vanhoille kuluttajille edellisen vuoden kulutuksen perusteella. Uusilla kuluttajille arviokulutus voidaan laskea henkilömäärän mukaan. Mikäli kulutuksessa tapahtuu suurempi pysyvä muutos, kuluttajaa pyydetään ottamaan yhteyttä kulutusarvion muuttamiseksi. Arviolaskussa olevan vesimittarin arviolukeman voi tarkistaa vesimittarista vertaamalla laskutettua ja todellista lukemaa.
Lukemalasku
Lukemalasku perustuu kuluttajan ilmoittamaan lukemaan. Lasku muodostuu edellisen ja uuden lukeman välisestä erotuksesta vähennettynä arviona laskutettu kulutus.
Kiinteistön omistajan vaihdos
Kiinteistön myynnin yhteydessä kuluttajan tulee huolehtia siitä, että vesimittarin loppulukema ilmoitetaan vesihuoltolaitokselle. Myös uuden omistajan tiedot tulisi saattaa vesihuoltolaitoksen tietoon.
Kulutusmaksu
Kulutusmaksun perusteena on kiinteistön käyttämän veden määrä. Se mitataan laitoksen asentamalla vesimittarilla. Kulutusmaksu peritään erikseen vedenhankinnasta ja viemäröinnistä.