Sauvon kunnan vesihuollon liiketoiminta siirtyi 1.1.2015 Sauvon Vesihuolto Oy:lle, joka on kunnan 100 % omistama yhtiö.
Vesihuoltolaitos vastaa talousveden toimittamisesta kiinteistöille, vesijohto- ja viemäriverkostojen rakentamisesta ja kunnossapidosta, jätevesien johtamisesta ja käsittelystä sekä sadevesien ja perustusten kuivatusvesien johtamisesta.
Vesihuoltolaitos tekee sopimuksen kiinteistön liittymisestä yleiseen vesi- ja viemärijohtoon sekä valvoo laitokseen liittyneiden kiinteistöjen vesi- ja viemärijohtojen asennus- ja korjaustöitä.
Sauvon kunnan vesi on pohjavettä Nummenpään pohjavesialueelta, osa saadaan Mäntykankareen pohjavesialueelta.
Jätevesilaitoksen tehtävänä on huolehtia jätevesien poisjohtamisesta, pumppaamisesta ja puhdistamisesta alueellaan. Sauvon jätevedet puhdistetaan omassa jätevedenpuhdistamossa.